Jäsenet
Felix Zenger Beatbox
Syntymäaika:
23.12.1986
Syntymäpaikka:
Turku!
Musiikillinen tausta:
Pianotunteja (klassista musaa) aloin ottamaan ennen kouluikää. Espoossa. Yläkouluikäisenä aloitin pop/jazz-opinnot musiikkiopistossa. Soitan pianoa edelleen. Suu sai lisäominaisuuden ja muuttui tietoisesti instrumentiksi lukioaikoina, vaikkakin omituisesti saatoin äännellä jo sitä ennen.
Paras oma keikka:
Kaikki Tavastian keikat on ollut huippuja. Ruisrock 2006 oli myös tosi mieleenpainuva.
Paras toisen bändin keikka:
The Esbjörn Svensson Trion keikka, Tampere Jazz Happening 2005. Sain viime hetken tiedon että yhdessä samana iltana esiintyvässä yhtyeessä olisi Human Beatboxia ja tietysti lähdin sitten yksin junalla katsomaan sitä. Se oli hyvä, mutta heitä ennen esiintyvä E.S.T. yllätti vielä enemmän.
Oma huippuhetki DJBB:ssä:
Lukemattomia.
Hauskin tai omituisin kokemus kiertueella:
Lukemattomia.
Miten tapat aikaa keikkabussissa:
Kuuntelemalla musaa ja katsomalla laadukkaita TV-sarjoja. Ja kertomalla erittäin huonoja vitsejä. Jatkuvasti.
Miten valmistaudut keikkaan:
"Äänen avaus". Huulet ei missään tapauksessa saa olla jäässä. Tee, mieluiten hunajan ja sitruunan kera, auttaa.
Parhaat artistit:
Lukemattomia.
Ensimmäinen oma levysi:
Stevie Wonderin Jungle Fever. Sitä tuli kuunneltua kasettimuodossa isän autossa ennen kuin edes osasin englantia. Jostain syystä pidin siitä tosi paljon, etenkin kassun nimikkobiisistä, ja siitä sitten seurasi Wonderin Hotter Than July -levy seuraavana jouluna lahjaksi kuten myös ensimmäinen CD-soittimeni. Stevie Wonderia ennen oli tullut kuunneltua enimmäkseen lastenlauluja. Pemmi, Pommi ja Gommi oli kuulemma mun lemppari.
Levyt joita kuuntelit lapsena:
Stevie Wonderia, erittäin paljon. Michael Jacksonkin oli kova. Kotona paljon isän laajaa musavalikoimaa.
Parhaat levyt kautta aikain:
Tätä pitää miettiä...
Ipodini TOP 5 juuri nyt:
En omista iPodia.
Paras biisi:
Vieläkö on niitä villihevosia?
Paras Dire Straitsin biisi:
En valitettavasti tunne yhtyeen ohjelmistoa tarpeeksi hyvin.
Paras DJBB-biisi:
Vaikea valita, mutta Two Reasons on siisti. Emma räppää tyylikkäästi!
Paras DJBB-livebiisi:
Disco San Francisco
Parhaat kirjat:
Luen liian vähän.
Parhaat elokuvat:
Hopeanuoli, Disneyn Pocahontas, jonka oli suomeksi dubannut yksin joku eestiläinen mies. Se oli hauska.
Paras TV-sarja:
Lost ja Heroes keikkabussissa, vaikka väkisin. Muuten ei oikein tule TV:tä katsottua.
Lempiruoka:
Nepalilainen, hyvä pizza.
Suosikkijuoma:
Hunajaa ja sitruunaa teen kanssa, kivennäisvesi.
Suosikkieläin:
Turku.
Paikka johon haluaisit matkustaa:
Intia, Australia
Paras vuodenaika:
Kaikista tykkään, mutta talven kylmyys ei toimi.
Auringonnousu vai auringonlasku:
Molemmat on ihania.
Pahin painajainen:
Tinnitus. Ois myös aika hirveetä herätä joku päivä ja huomata että huulet ois kasvanut yhteen.
Harrastukset:
Piano, Footbag Freestyle, mietiskely.
Paheet:
Human Beatboxing?
Kuvaile itseäsi kolmella sanalla:
Hauska omalaatuinen sekopää...
Motto:
Terveiset!
Tärkeintä elämässä:
Rakkaus.
Soittimet ja laitteisto:
Felix. Shure SM58.
Linkit:
www.felixzenger.comyoutube.com/watch?v=InY3SLWORj8
youtube.com/watch?v=tQc30kqq1y8
« Takaisin

